Tampereen Urheiluhierojakoulussa suoritin koirahierojan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen 2006. Koulutus toteutettiin monimuoto-opetuksena ja se kesti 10 kuukautta.
Koirahierojakoulutuksessa käytiin läpi mm. koiran anatomiaa ja fysiologiaa, venytyksiä, kuntoutusta sekä erilaisia hoitoja.


Eläinkoulutuskeskuksessa suoritin 30op laajuisen ongelmakoirakouluttajan koulutusohjelman 2009. Koulutus sisälsi perustietoja eläinten oppimispsykologiasta, koirien lajityypillisestä käyttäytymisestä, ihmisten oppimisesta, koirien käytöshäiriöiden tyypillisimmistä ilmenemismuodoista ja niiden hoitomahdollisuuksista.


Eläintenkouluttajan ammatitutkinnon suoritin Luksiassa 2019. Ensimmäisenä eläinlajina oli koira ja toisena kissa.


Koirat ovat kuuluneet elämääni koko aikuisiän. Saksanpaimenkoirieni kanssa harrastin viestiä, hakua ja jälkeä sekä kävin näyttelyissä. Kiinnostus koirien käyttäytymiseen ja erilaisiin ongelmiin sekä miten niitä saadaan ratkaistua heräsi runsas kymmenen vuotta sitten oman silloisen saksanpaimenkoira urokseni myötä.
Kuusi vuotta sitten aloitin vapaaehtoistyön koiratarhoilla Espanjassa. Työ tarhoilla on sekä opettanut että antanut valmiuksia kohdata erilaisia ja erilaisista lähtökohdista olevia koiria. Löytö- ja rescue-eläinten auttaminen on lähellä sydäntäni.


Tällä hetkellä kotonani asuu saksanpaimenkoira uros Väinö 11v, espanjanvinttikoira narttu Lolita 6v, amstaffimix tyttö Luna 5v sekä staffimix poika Duncan 4v. Meidän yhteisiin harrastuksiin kuuluvat Nose Work, metsäjälki ja erilaisten temppujen opettelu.